Tanssi sydämellä ... jalat tulloo perässä

 

Tanssinopetusta kokemuksella ja täydellä sydämellä Savonlinnassa 

Kokemuksella ja ammattitaidolla

 

Takana on tanssinopetusta yli 20 vuotta. Vuodet ovat sisältäneet monia eri tuntiformaatteja ja lukuisia koulutuksia. Pyrimme pysymään ajanhermolla muuttuvassa tanssikentässä.

 

Painpistealueina on tällä hetkellä erilaiset tanssilliset ryhmäliikuntatunnit sekä sosiaalinen lavatanssi. Uutena lisänä palveluvalikoimassamme on metsämieli-kirrokset, jotka soveltuvat hyvin esimerkiksi tyky-päiviin.

 

Tavoitteena on valmentaa asiakkaita, jokaisen yksilöllisellä tanssipolulla omien tavoitteiden ja tason mukaisesti.  Haluamme välittää tanssiniloa mahdollisimman monelle.

 

Tilaustunneilla voimme räätälöidä hyvinkin tarkkaan tunnin rakenteen kohderyhmälle sopivaksi.

Paritanssi

Paritanssitunnit kestävät aina kaksi tuntia.

 

Voimassa olevan tanssikalenterin näet kalenteriosiosta. Kalenteria täydennetään vähän kerrassaan eteenpäin. Näin voimme huomioida asiakkaiden toiveet nopeammin.

 

Paritanssitunneille et tarvitse mukaan omaa paria. Suosittelemme osallistumaan parinvaihtoon, se tehostaa oppimista ja ehkäisee perhekriisejä.

 

Tule tunneille ajoissa ja pyri hoitamaan maksu ennen tunnin alkua, jotta pääsemme aloittamaan ajoissa. Varaa mukaan hengittävät, mukavat vaatteet ja joustavat kengät. Vesipullo ja pikku pyyhekin voi olla hyvä idea.

 

Perustunneilla käydään läpi tanssin tekniikkaa ja kuvioita. Lähestymistapaa vaihdellaan kausittain ja samoin kuvioita. Joten vaikka perusasiat olisivat tuttuja, voit syventä tekniikkaa ja saada uusia kuvioita.

 

Yleensä samaa tanssia mennään kaksi iltaa peräkkäin. Tiistaina pyritään jatkamaan siitä mihin maanantaina jäätiin. Jos et pääse osallsitumaan ensimmäiselle tunnille, sinun on hyvä hallita ko tanssin perusaskel.

 

Tunnin koostumusta muokataan aina tilanteen ja ryhmän koostumuksen ja etenemisen mukaan 🙂 Tärkeintä on että se mitä opetellaan opetellaan kunnolla, niin silloin se tuntuu hyvälle myös tanssilattialla 🙂


Tällä hetkellä lavoilla tanssitaan hyvin monimuotoisesti erilaisia tansseja, pyrimme kauden aikaan käymään läpi lavoilla eniten tanssitut tanssit, tästä johtuen huolehdi ettei lempitanssisi tai tarvitsemasi tunti mene ohi, koska emme voi mennä koko vuotta ”tangoa” jotta kerkeämme haarukoimaan suurimman osan tansseista mahdollisimman monipuolisesti 🙂

Asiakkaiden pyynnöstä suosituille tansseille järjestetään myös lisätunteja, ja tästä johtuen kalentria ei ole julkaistu koko vuotta. Näin pystymme yhteisellä sopimuksella tarvittaessa antamaan lisäaikaa jollekin tanssille

 

Perustekniikkaa ei ikinä tule harjoiteltua liikaa, ja kuten jo tanssikilometrejä saavuttaneet tietävätkin, aina pystyy treenaamaan lisää. Aivan uusien ei myöskään kannata huolestua tai hämääntyä kokeneemmista tanssijoista tunneilla, tämä on ehdottomasti molemminpuolinen etu. Oppiminen tehostuu ja enemmän tanssineet voivat keskittyä enemmän viemiseen ja seuraamiseen, sekä omaan tanssitekniikkaan.

 

Mikäli kalenterissa on tanssin jälkeen esim. numero 2, oletetaan että hallitset jo perusaskeleen ja muutamia peruskuvioita.

Ryhmäliikuntatunnit

Zumba®

 

ZUMBA® on maailmanlaajuinen formaatti. Riemurytmi toi zumban Savonlinnaan ensimmäisten joukossa Suomessa syksyllä 2009. Zumba® on tanssillinen ja erittäin tehokas liikunta- ja treenimuoto ilman paria. Se sopii kaikenikäisille eikä vaadi tanssi- tai kuntoilutaustaa. Tunti koostuu erilaisista rytmeistä ja intervallirakenteen ansiosta liikkuminen on tehokasta. Hiki virtaa huomaamatta ja kunto nousee.

 

Zumba®lisenssejä ja koulutuksia on vuosien varrella kertynyt runsaasti mm. Zumba Basic1, Basic 2, Toning, aqua, Goldtoning, Zumbatomic, Strong, Zumba by plate, Cue like a pro, 

 

Zumba®n isä Alberto ”BETO” Perez kuvailee zumbaa mm. näin:

Zumba® on
* hauskaa, sillä liikut huomaamatta ja hyvällä mielellä.
* erilaista, koska suuressa osassa tunnilla ovat tunne, musiikki, liikkeet ja askeleet
*helppoa, ja se sopii hyvin kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta, eikä entuudestaan tarvitse olla liikunta- tai tanssitaustaa
* tehokasta, sillä liikkeet on suunnattu koko vartalolle

 

Voit aloittaa tunneilla missä vaiheessa tahansa. Et tarvitse aikaisempaa osaamista. Voit tehdä liikkeet oman kuntosi ja jaksamisesi mukaan.

 

Tällä hetkellä tarjonnassamme on zumban perustunti. Jos kysyntää ilmaantuu voidaan mukaan ottaa muitakin formaatteja.

Lavamix

Lavamix on  hauska, helppo ja hikinen liikuntamuoto, joka perustuu lavatanssiaskeleisiin.

 

LAVAMIXissä tanssitaan yksin, joten ei ole vaaraa että kukaan talloo varpaille. Voit keskittyä täysin omaan tekemiseen ja tanssista nauttimiseen.Huomaamatta vahvistat myös omaa osaamistasi eri tansseissa, tästä on hyötyä myös paritanssin puolella.

 

Tunnilla käytetään lavatansseista tuttuja tansseja kuten humppa, foksi, tango, valssi, hidas valssi, masurkka, polkka, salsa, bugg, fusku, jenkka, jive, cha cha, rumba, iskelmätanssi, lindy hop, lavarokki ja samba.

 

Kuten lavatansseissa Lavamixissä tanssitaan useimmiten kaksi samaa tanssilajia peräkkäin ja tunnilla soi monipuolinen suomalainen musiikki. Lavatanssi on niin mukavaa, että et edes huomaa kuntoilevasi, silti lähdet tunnilta hikisenä.

 

Voit aloittaa tunneilla missä vaiheessa tahansa. Et tarvitse aikaisempaa osaamista. Voit tehdä liikkeet oman kuntosi ja jaksamisesi mukaan.

Latinmix

Tunnilla nautitaan lattareiden tahdissa helpoista askelista ilman paria.

 

Tunnin aikana kerrotaan myös tekniikkavinkkejä, jotta voit halutessasi tehdä kyseiset kuviot tiukemmin ja tarkemmin.

 

Tunnilla mennään yleensä 2 kappaletta per tanssityylli. Tuntiin kuuluu alkulämmittely kehon herättäjänä ja loppuvenyttelyt.

 

Lajeissa pääpaino on tutuissa lattareissa kuten salsa, samba, cha cha , rumba ja jive. Mausteena tunnilla voi olla mukana myös reggaeton, bachata, cumbia, merengue, kizomba, arg.tango, bollywood, cuban rumba jne.

 

Askeleet ja kuviosarjat pohjautuvat ko. tanssien perustekniikoihin ja -kuvioihin, joista on hyötyä myös paritanssin puolella. Tunnilla soi ulkomaalainen musiikki. Jokaisella tunnilla on oma tuntirakneteensa. Tunnin sisältöä muokataan tarpeen mukaan ryhmäkoostumuksen mukaan.

 

Voit aloittaa tunneilla missä vaiheessa tahansa. Et tarvitse aikaisempaa osaamista. Voit tehdä liikkeet oman kuntosi ja jaksamisesi mukaan.

Flex & Strong

Tuntuuko olo jäykältä?, Kaipaat vartaloosi lisää liikkuvuutta  ja hieman voisi vaikka lisätä lihasvoimaakin. Tämä tunti on juuri sinulle.

 

Tunnilla keskitytään vartalon liikkuvuuden lisäämiseen, tasapainoon, venytyksiin ja lihaskuntoon tanssin avulla ja tanssinnäkökulmasta.

 

Kun saamme enemmän liikkuvuutta ja kannatusta vartaloon vaikuttaa se myös kokonaisvaltaisesti hyvinvointiin ja saat astetta enemmän irti myös tanssista. Tunti soveltuu kaikille.

 

Tunneilla käytetään apuna mm. kevyitä painoja, eumpupalikoita, keppejä ja kuminauhoja. Kaikki tarvittava löytyy salilta. Ja tottakai musiikki on läsnä koko tunnin.

 

Voit aloittaa tunneilla missä vaiheessa tahansa. Et tarvitse aikaisempaa osaamista. Voit tehdä liikkeet oman kuntosi ja jaksamisesi mukaan.

Dancemix

Tunti koostuu useista eri tansseista. Jokainen tunti on erilainen. Tunneilla voi olla erikoisempia ja eksoottisempia välipalatansseja, suomalaisia perinteisempiä tansseja tai riemastuttavia lattareita.

 

Askeleet ja sarjat ovat helppoja. Tarvottaessa hiotaan tanssitekniikkaa, jotta pääsemme sisälle jokaisen tanssin sieluun.

 

Tuntiin kuuluu alkulämmittely ja loppuvenyttely.

 

Voit aloittaa tunneilla missä vaiheessa tahansa. Et tarvitse aikaisempaa osaamista. Voit tehdä liikkeet oman kuntosi ja jaksamisesi mukaan.

Koulutustausta

Tanssissa on aina jotakin uutta

Tanssin ihanuus on siinä, ettei siinä ole koskaan valmis. Tekniikkaa voi aina parantaa. Musiikki muuttaa muotoaan, tanssit kehittyvät ja vientiseuraamista voi aina parantaa. Niinpä panostammekin kouuttautumiseen voidaksemme tarjota asiakkaillemme uusia kokemuksia ja laadukasta opetusta.

 

Tanssialan koulutukset:

 

Diplomitanssinopettajatutkinto, STOL ry, elokuu 2009

Tanssinopettajatutkinto, STOL ry, tammikuu 2008

Senioritanssiohjaaja, heinäkuu 2006

Seuratanssiohjaaja, SUSEL, heinäkuu 2001

Latinosohjaaja- ja paritanssikoulutukset, Suomen Tanssistudiot, 2002-2007

Rock´n´swing-tanssien valmentajakoulutus STUL:

PT1+PT2 Boogie woogie helmikuu 2007, Bugg helmikuu 2009 , JT1 toukokuu 2009

Fuskun valmentajakoulutukset Tommi ja Pirjo Koivula : 1 tammikuu 2009, 2 marraskuu 2009

Buggin valmentajakoulutus 1+2, Buggin kuviopäivä kevät 2011 Tommi ja PIrjo Koivula, buggin kuviopäivä 2

Ammatillisen aineenopettajan pedagogiset opinnot, Jyväskylän ammatillinen opettajakorkeakoulu, kesäkuu 2008 suuntautuminen ravintola-ala ja tanssinopetus

ja lukuisia täydennys/jatkokoulutusosioita (SUSEL, STOL, ja muut alan osaajat)

EA1 03/11

Itäinen swing-projekti syyskuu 09/10-> 2v.

Folkjam®-ohjaaja 08/2011

Fuskun kuviopäivä 11/2011 Tommi ja Pirjo Koivula Fuskun kuviopäivä 2 2012

West coast swing-valmentajakoulutus 02/2012  osa 2 09/2013 Tiina Aalto (Tommi ja Pirjo Koivula)

Argentiinalaisen tangon ohjaajakoulutus 07/12

West coast swing/rytmipolku mikkeli, kuopio, tampere, oulu 2013

Salsa ala maria oulu 5/2014

Salsa ala maria iisalmi 6/2014

Soolo latin ala joonas oulu 5 /2014

Bugg valmentaja 3 tommi ja pirjo koivula 9/2014

Lavis ohjaajakoulutus 8/2014

Itä-suomen lattariprojekti 10/2014–>

Casino con amigo, Kuuba 74 h salsa, kizomba, bachata, rueda, mambo, kuubalainen rumba, argentiinalainen tango, rueda

Länsi-suomen lattariprojekti 02/2015->

Bugg kuviopäivä 4 3/2015

Fuskutäydennyskoulutus 2/2015 Tommi ja Pirjo Koivula

Bugg täydennyskoulutus 1/2015 Tommi ja Pirjo koivula

Hidas Bugg ohjaajakoulutus 9/2015 Tommi ja Pirjo Koivula

Salsa Kimmo Lasanen 10/2015

Salsa, bachata, kizomba 4/2018 STOL

Bugg STOL 2018

Wanha Tango, lavatango, fusku, iskelmätanssi  2018 Sari ja Jari Aaltonen

NLP opetuksessa STOL 2018

Salsa Matias Löyttyniemi 2018

Salsa, Jenkkavariaatiot, bugg, west coast swing, fusku Tanssikoulu Wisio 2018

Bugg, Fusku, Salsa, Rumba, Cha Cha  2018Tommi ja Pirjo Koivula

Carolina Shag ohjaajakoulutus 2018 Suomen Tanssikoulu

Joulubugg, Boogietour 2018

Bugg Micael Brobeck 2018

Bailando Milano Congress 2018 bachata, salsa

Vinterläger 2019 Enköping Bugg

Ohjaajakoulutus tango, hidas valssi, countryvalssi, fusku, discofox 2019

Lattaritekniikka, Vamos 2019

Boogie woogie ohjaajakoulutus 3/2019 Suomen tanssikoulu

STOL ohjaajakoulutus Vantaa 3/2019 Harri Antikainen

Paritanssilabra Oamk 4/2019 ja 5/2019 triple step, masurkka, tango, samba

Line dance ohjaaja 2020

Night Club two step ohjaajakoulutus, Pirjo ja Tommi Koivula

Ruskatango 2021

ZUMBA®-ohjaajakoulutus:

ZUMBA®Basic1 Nizza, elokuu 2009

ZUMBA®Basic2 Belgia, lokakuu 2009

ZUMBA®Basic1 Veikkola, joulukuu 2009

ZUMBA®Toning Amsterdam, tammikuu 2010

ZUMBATOMIC®, Basic2® ja AQUAZUMBA® Belgia, tammikuu 2010

ZUMBA®GOLD Orlando, elokuu 2010

INTERNATIONAL ZUMBA® INSTRUCTOR CONVENTION Orlando 2010 ja 2011,2012

ZUMBA GOLDTONING® elokuu 2011

zumba®core 2013

zumba®glutes 2013

zumba®burst 2014

zumba brazil 2015

zumba india 2015

zumba africa 2015

zumba jamaica 2015

strong by zumba 2017

 Group Exercise Instructor Certification AFAA elokuu 2011,2013

AFAA: life coaching,the nature of metabolism, my pyramid: a personalized approach to healthy eating, from hi-lo to hip-hop, coaching obesity 5/2013

Booiaka®instructor training 6/2013

Zumbaplate 2022

Zumba Cue like a pro 2022

Zumba Social media 2022